Kaupunginjohtajan vierailu Haapalaisen Wanhalla Kaupalla

Vanhan muistelusta nykytilanteen takasteluun ja tulevaiuutta suunnittelemaan. Lauantaille 11.9.2021 Tapio Furuholm oli kutsunut Ahlaisten Pohjansahaan Haapalaisen Wanhalle kaupalle kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen keskustelemaan ahlaislaisten kanssa kaupinginosan asioista.  Kaupalla oli tarjolla perinteinen lauantailounas, tällä kertaa menussa oli tarjolla sadonkorjuulounas. Tilaisuuteen kokoontui innokas joukko keskustelemaan   Ahlaisten asioista ja erityisesti tulevaisuudesta, vanhan muistelemista unohtamatta. Keskustelu oli rakentavaa ja molemmin puolin antoisaa.

Vapaa-ajan asuntoja halutaan muuttaa pysyvään asumiskäyttöön

Aluksi muisteltiin Merikarvian rantatien päällystysprojektia ja sen eri vaiheita. Tämän jälkeen keskustelu tiivistunnelmaisesti vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muuttamisesta vakituiseksi asunnoksi. Porin kaupungin nykykäytäntö on, että muutos tehdään määräaikaisena 5-10 vuodeksi kerrallaan. Tähän toivottiin kaupungin puolelta muutosta, sillä tällä hetkellä moni mökillä asuva on käytännössä vailla vakituista asuntoa eli paperilla asunnoton. Tämä taas vaikeuttaa monia käytännön asioita, esimerkiksi pelkästään puhelinliittymän avaaminen voi vaikeutua. Toivottiin, että Porin kaupunki ottaisi mallia naapurikunnasta Merikarviasta, jossa asiat hoituvat huomattavasti helpommin. Kaupunginjohtaja ymmärsi tilanteen hyvin, lupasi asiaan tutustua ja viedä eteenpäin. Hän myös kertoi mitä velvoitteita tämä aiheuttaa kaupungille, mikä osaltaan vaikeuttaa tätä prosessia.

   

Omakotitontteja Ahlaisiin

Omakotitonttitarjonnasta myös keskusteltiin. Tällä hetkellä kaupungilla on tarjota Ahlaisista kolme tonttia. Kysyntä on ollut viime aikoina melko vähäistä, mistä syystä kaupunki on pitänyt määrää riittävänä. Kuten kaupunginjohtajakin totesi, saattaa olla, että tontit eivät sijaitse houkuttelevilla paikoilla. Hän heitti ilmaan myös vinkin valtuustoaloitteen tekemisestä asian eteen päin viemiseksi.

Tieverkoston kunto ja kehittäminen

Teiden hoidosta sekä kevyen liikenteen väylän saamisesta Lampista kylälle keskusteltiin pitkään. Erityisesti Keikvedentien ja Mustalahdentien kunnostusta toivottiin. Hoito on jäänyt kaupungin taholta todella heikoksi. Kevyen liikenteen väylän osalta saatiin kaupunginjohtajalta hyviä vinkkejä rahoituksen hakemiseksi valtiolta, hän lupasi myös itse asiaa viedä mahdollisuuksien mukaan eteenpäin.

Ahlaisten koulun tulevaisuus puhutti

Yksi suurimmista huolenaiheista oli Ahlaisten koulun kohtalo. Kaupunginjohtajalta tullut viesti oli, että Ahlaisissa koulu säilyy ja asia käsitellään seuraavan kerran Porin kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa. Kyläyhdistyksen ja vanhempainyhdistyksen edustajat kertoivatkin tarkkaan seuranneensa kaupunginhallituksen kokousten pöytäkirjoja. Niistä ilmenee, että Ahlaisten monitoimitalolle tultaisiin esittämään 2 850 000 €. Tämä tieto tuntuu todella helpottavalta, aallon harjalta aallon pohjalle on tämän asian kanssa niin monesti jo menty ja unettomiakin öitä vietetty.

 

Kiitoksia Porin kaupungille – Rakkaudella porilaisille, kesäruokailu

Erityistä kiitosta kaupunginjohtajalle annettiin Ahlaisten kyläyhdistykselle myönnetystä ” Rakkaudella porilaisille” -hyvinvointirahasta, jolla Syreenitorin toimivuutta on saatu huomattavasti lisättyä. Aino-Maija kehottikin eri tahoja jatkossakin innokkaasti hakemaan kyseistä rahaa. Esiin nostettiin myös Porin kaupungin tukema lasten ja nuorten kesäruokailu, joka Ahlaisissakin on toteutettu jo kahtena vuotena ja jatkoa tälle toivottiin. Kesäruokailu on saanut paljon kiitosta lapsiperheiltä.

Teksti: Kristiina Åkerlund