Joulukuun tietämiin Ahlaisissa mahtuu monenaisia tapahtumia, joista pääosa on jo muodostunut åpitkällä aikavälillä perinteeksi. Ankkureita näiden tapahtumien joukossa ovat joulumarkkinat, kausivalojen sytytys ja joulukuusi, Ahlaisten koulun Vanhempainyhdistyksen Lucia-juhla, Joulurauhan julistus ja tienvarsivalot joulluaattona. Näiden lisäksi tapahtuu paljon muutakin.
Joulun ulkotulet sytytetään Ämttöntien varteen jouluaattona klo 15
Ulkotulet sytytetään juluaaton kulkijoiden iloksi jälleen jouluaattona. Tunnelmaan voi varautua tulemalla mulaan sytytystapahtumaan.
24.12.2024 Tältä siellä näytti
Sytyttelyä.
Tunnelmallinen lopputulos.
Joulurauhan julistus jouluaattona 24.12.2024 klo 12 Ahlaisten kirkolla
Perinteinen joulurauhan julistus Ahlaisten kirkolla jouluaattona, nyt 29:n kerran. Tästä on hyvä rauhoittua joulun viettoon. Ahlaisten Kyläyhdistys on tapahtuman osalta tehnyt yhteistyötä Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurien kanssa. Tänä vuonna julistuksen lukee Anni Tuomela. Musiikista vastaa perinteiseen tapaan Tauno Wrangin johtama puhallinduo.
24.12.2025
Puolen päivän alla väkeä alkoi vähitelleen kokoontua kirjon edustalle. Pikainen laskelma päätyi noin kahdeksaankymmeneen henkeen itse tapahtuman alkaessa. Perinteen mukaan tilaisuuden aloitti puhallinkaksikon Tauno Wrang & Juha Santala soittama ”Kuului laulu enkelten”. Kyläyhdistyksen tervehdyksen toi yhdistyksen hallituksen jäsen Hannu Jaakkola, joka samalla kertoi tapahtuman taustasta ja sen 28-vuotisesta historiasta. Jouurauhan julistuksen luki Anni Tuomela. Tilaisuus päättyi yhteislauluun ”Maa on niin kaunis” puhallinkaksikon säestyksellä. Siitä sen jälkeen jok’ikinen lähti taholleen joulun viettoon rauha mielessään.
Katsaus yleisöön.
Puhallinduo. Joulurauhan julistus.
Lyhyt kooste tapahtuman historiasta :
”Perinteiseen malliin Ahlaisten kyläyhdistyksen järjestämänä julistetaan joulurauha Ahlaisten maisemiin – kaikille kylille ja kyläläisille jouluaattona Ahlaisten kirkolla klo 12. Perinteen on aloittanut aikanaan Ahlaisten Kotiseutuyhdistys vuonna 1996 ja nyt sitä jatkaa vanhaa kaavaa noudattaen Ahlaisten kyläyhdistys.Tuolloin julistus oli nykyistä vapaamuotoisempi ja julistajana toimi tuolloinen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Ani Inberg. Nykymuotoinen julistus on myös samalta ajalta, eli sen myötä Ahlainen on rauhoittunut joulun viettoon jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.
Vuonna 1996 julistus oli nykyistä vapaamuotoisempi, käytännössä joulutervehdys mukana olevalle yleisölle. Julistajana ensimmäisessä tilaisuudessa toimi Kotiseutuyhdistyksen silloinen puheenjohtaja Ani Inberg, jolle tämä tehtävä lankesi useamman vuoden ajaksi. Ihan tarkkaa yhteisymmärrystä siitä, miten julistajan rooli vuosien kuluessa vaihtui, ei tunnu olevan kenenkään muistikuvissa. Nykymuotoisen julistustekstin ideoijana pidetään Taisto Paattiniemeä, jolle Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajuus siirtyi 2000-luvun alkuvuosina. Hän toimi myös pitkään julistuksen lukijana ja häneltä tehtävä siirtyi Altti Tuomelalle. Altti toimi lukijana vielä vuonna 2022.
Julistuksen tekstin on luonnostellut Terttu Saukko. Terttu tunnetaan monenlaisesta kotiseututyöstä ja myös Ahlaisten murteen vaalijana. Hän käynnisti Ahlaisten murrepiirin ja toimi myös sen opettajana toiminnan saatua puitteet osana Porin työväenopiston toimintaa. Nykymuotoinen teksti onkin syntynyt Ahlaisten murrepiirin yhteistyönä, joskin erityismaininnan ansaitsee vahvasta panoksestaan Aune Grönfors. Nykyinen teksti ja nykymuotoinen joulurauhan julistus ajoittunee siten 2000-luvun alkuvuosiin.
Tekstin julistuskääröön on tekstannut Arto Aro. Näitä kääröjäkin on olemassa kolme; niistä (ilmeisesti) ensimmäinen on kirjoitettu pergamiinin kaltaiselle materiaalille, toinen sen kopioksi vahvalle paperille. Molempia näistä on aika päässyt turmelemaan. Ilmeisesti tämän takia on tehty vielä tämä kolmas nyt käytössä oleva (kuvassa), vahvalle paperille kirjoitettu versio.
Tässä vielä se julistus kuvana:
Tapahtumapäivä 14.12.2014
Perinteiset joulumarkkinat toteutuvat jälleen joulutorin muodossa, paikkana Syreenitori ympäristöineen klo 9-14. Samaan aikaan Ahlaisten seurakuntakodilla pidetään myyjäiset klo 9-15. Myyjäisissä on tarjolla sisäpaikkoja. Tapahtuma järjestetään Ahlaisten Kyläyhdistyksen ja Meri-Porin Seurakunnan yhteistyönä. Yhteistyössä tänä vuonna on mukana myös joukko Ahlaisten yrityksiä omalla palvelutarjonnallaan.
Liikkeelle on lähdetty perinteisen joulutorin järjestelyillä. Viime vuoden tapaan yhteistyötä on tehty Meri-Porin seurakunnan kanssa. Kylällä tietysti on muitakin aktiiveja toimijoita. Tapahtumapäivään mukaan ovat tulleet
- Kaupanmäen Poppari – tarjolla murkinaa ja kostuketta,
- Uotilan Wanha Navetta – kahvila ja perinnemiljöö,
- Saanteen Seilori – ruokaa ja muuta oheistarjontaa.
- ja tietysti K-Market Ahlainen laajan tavara- ja palveluvalikoimansa kanssa.
Juliste pdf-muodossa: Joulumenot
Joulutori Syreenitorilla ja ympäristössä 9-14
Torilla on entiseen malliin tarjolla vaikka mitä: Ihan ensimmäisenä joulumieltä, tuttuja kauppiaita ja muuten vaan tuttuja.
Tule hakemaan joulumieli, herkut ruokapöytään ja kotikutoiset lahjat pukinkonttiin Ahlaisten joulutorilta.
Myyntipaikat ja tiedustelut: 044 320 7300. Myyntipaikat 10 EUR. Vain ulkopaikkoja.
Sisäpaikkoja voi tiedustella Seurakunnan myyjäispaikalta (ks. alla).
Myyjäiset Ahlaisten seurakuntakodilla 9-15
Ahlaisten seurakuntakodilla (Föörikuja 2) myyjäiset. Tarjolla tavaraa jouluun ja joulun alusaikaan.
Seurakuntakodilla on tarjolla sisäpaikkoja 10 EUR/pöytä,
Kyselyt diakoniatyöntekijä Anne Saarinen, 0400 309 801, anne.o.saarinen@evl.fi.
Raportti tapahtumspäivältä (14.12.2024):
MArkkinapaikkojen varaustilanne oli hyvä – sekä torin alue että Seurakuntakoti olivat täyteen varatut. Yhteistyö nä’ytti voimansa – yhteinen markkinointi sai markkinaväen liikkeelle: torilla tavanomainen määrä, mutta Seurakuntakodilla väkimäärä tuplaantui aiempaan verrattuna. Sää ei suoraastaan suosinut markkinapäivää: märkää lunta ra räntää satoi koko päivän ja Ahlaistentie oli pikemminkin räntälumikinosta kuin kulkjukelpoista tietä. Sekin lopulta saatiin auratuksi, mutta sää joka tapauksessa osaltaan heikensi markkinaintoa.
Aamun valjetessa tori varustyautui vastaanottamaan torikauppiaat
Pitkin päivää väkeä virtasi torille tasaisesti. Makkaraindeksillä mitattuna Ahlaisten Kyläyhdistyksen grillin puolentoista säkillisen makkaramenekki indikoi pientä laskua viimevuotiseen; silmämääräisesti tarkasteltuna kävijämäärä liikkui kuitenkin sadoissa.
Seurakuntakodin sisäpaikat tekivät hyvin kauppansa ja siellä kävijämäärän arvioidaan olleen ennätystasolla. Kuvien ottohetkellä pysäköintialue ja piha olivat autoja täynnä.
Muita kohteita ei tekstin kirjoittaja päivän muista kiireistä johtuen ehtinyt tarkistaa, mutta Navettakahvion tienvarressa oli pysäköintijonoa, Kaupanmäellä pysäköintialue oli täynnä ja ilmeistä oli myös se, että Seilori oli saanut osansa torin alueella liikkuvasta väestä.
Suvi Teraäsniskan joulukonsertti Ahlaisten kirkossa torstaina 12.12.2024 klo 18.
Tähän pääsee mukaan lippu.fi:ssä..
Lucia-juhla Ahlaisten kirkossa 13.12.2024 klo 18
Lucia-juhla Ahlaisten kirkossa klo 18 ja sen jälkeen iltajuhla Apurissa.Tapahtuman järjestää Ahlaisten koulun Vanhempainyhdistys.
Ja niin myös tapahui. Kuvia Lucia-juhlasta
Vuoden 2024 Lucia on Ella Selivaara.
Luciaa-juhlassa Kristiina Åkerlund esitteli Lucia-valintaa seuraavasti: ”Vuoden 2024 Luciaa, äiti kuvailee näin. Hän on luonteeltaan iloinen, toiset huomioon ottava, ystävällinen, äärettömän sinnikäs ja tarkka sekä taiteellinen. Hän on lahjakas kädentaitaja sekä moniosaaja liikunnassa. Lucian sukujuuret ovat vahvasti Ahlaisten kivikkoisessa peltomaisemassa, hänet näkeekin usein ahertamassa kotitilan peltotöissä.
Meille kyläläisille sekä kesäasukkaille hän on tullut hyvinkin tutuksi kesätorin perunakauppiaana sekä itse tehtyjen käsitöiden myyjänä. Häneltä on voinut ostaa, vaikka itse tehdyn keppihevosen tai upean hellelakin.
Liikunta on Lucialle kaikki kaikessa. Jo pikkutyttönä hän osallistui Ahlaisten urheilijoiden kisoihin ja on myöhemmin toiminut seuran urheilukoulussa pienten ryhmän vetäjänä. Tällä hetkellä suunnistus on hänen ykkösjuttunsa, lieneekö tullut veren perintönä. Syksyllä hänet valittiin mukaan Porin Rastikarhujen Suunta huipulle -ryhmään. Lucian näkeekin usein kylänraitilla lenkillä sekä itsekseen että perheen kanssa. Ensi vuoden päätavoitteeksi hän on asettanut kansainväliseen Venlojen suunnistusviestiin osallistumisen yhdessä isosiskon kanssa. Lucialle perhe on kaikki kaikessa ja erityisesti siskojen kanssa yhdessä tekeminen on hänellä mieluisaa. Pikkusiskon opastaminen ja auttaminen on hänelle tärkeää. Sisarusten taidoista me kyläläisetkin pääsemme nauttimaan. Pullerontiellä olevaan suuliin he ovat suunnitelleet maalaismaisemaan erinomaisesti sopivan valotaideteoksen, joka myös kuvaa hyvin tätä ahkeraa ja maanläheistä perhettä.”
SPR:n seimi joulun torikuvassa
Yksi joulun ajan perinteistä on SPR:n Ahlaisten paikallisosaston torillle rakentama jouluseimi. Siellä se taas on paikallaan pyhien yli, jonkun verran pidempäänkin.
Kausivalot siirtyivät varastosta tolppiin ja joulukuusi tuotiin kirkkoaukiolle
Kuukaudden vaihtuessa joulukuulle lauantaina 30.11.2024 aamuvarhaisella, kuten tässä asiassa tapana on, kerääntyi valojen asennukseen jo aiempinakin vuosina kouiintunut joukko ensin siirtämään valot varastosta Ilkka Niemen nosturiautoon ja sen jälkeen siirtymään kohti asennustyön alkupistettä Hakamäen edustalle. Siitä lähdettiin ja tolppa kerrallaan valaistus saatiin taas koko tienvarren alueelle.
Joulukuusi oli jo viikkoa aiemmin hankittu entisestä joulukuusimetsästä Vähänummen pihan perältä. Kuljetuksesta vastasi ammattitaidolla Jukka Paloheimo ja kaatotyötä Aki.
Valotkin ovat tallella viime vuodesta. Niiden nostokuntoon saaminen vaati pientä selvittelyä. Aki kalaverkkojen ruotimiseen tottuneilla sormillaan hoiteli tämänkin homman. Puussa ovat, kuvaa ei ole vielä toimerruttu lopputuloksesta hankkimaan.
Joulutoripäivänä saatiin se valaistu kuusikin lopulta dokumentoiduksi.