
Ahlaisten kyläyhdistyksen toimintaa
Yhdistyksen tehtävänä on
- edistää alueen asukkaiden yhteistyötä,
- parantaa vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä sekä
- alueen elinkelpoisuutta
- toimia asukkaiden yhteisten ja yleisten etujen valvojana,
- kehittää aluetta eri tavoin sekä edistää palveluiden säilymistä ja syntymistä alueella.
Yhdistyksen operatiivisesta toiminnasta vastaa seitsemänjäseninen hallitus (sekä heidän varahenkilönsä); hallituksen kokoonpanon näet täältä. .
TYhdistyksen toiminnasta suuri osa on näkymätöntä taustavaikuttamista ja asioiden edistämistä, mutta paljon toiminnan aikaansaannoksia on nähtävissä myös osana Ahlaisten elämää ympäri vuoden. Alla on lueteltu näistä muutamia esimerkkejä:
- Kesäkaudella lauantaisin auki oleva syreenitori, jossa voi tehdä ostoksia ja tavata tuttuja.
- Totin iltatapahtumat ja muu ohjelmatoiminta, mm. kesäinen jazz-konsertti.
- Kirkkoaukion maistonki (”juhannussalko”) kesäkaudella – tämä perinne on siirtynyt yhdistykselle Ahlaisten kotiseutuyhdistykseltä.
- Joulukuusi kirkkoaukiolla valoineen.
- Kausivalot kylänraitilla talvikaudella.
- Joulutori / joulumarkkinat.(yhddessä muiden toimijoiden kanssa).
- Joulurauhan julistus jouluaattona – tämä perinne on siirtynyt yhdistykselle Ahlaisten kotiseutuyhdistykseltä.
- Tienvarsisoihdut Ämttöntien varressa jouluaattona.
- Kotiseutumakasiinin ylläpito. Kunnostustyö on saatu pääosin tehdyksi, pientä viimeistelyä vielä tarvitaan.
Hankerahoituksella, muulla rahoituksen hankinnalla, yhteistyöllä muiden toimijpiden kanssa sekä vappaaehtoistyöllä on mahdollistettu lukuisia kehittämishankkeita Viime aikojen aktiviteetteja tällä saralla ovat olleet mm.
- Kotiseutumakasiinin ja sen ympäristön kunnostus (Leader-rahoitus, talkootyö).
- Kausivalojen hankinta kahdessa vaiheessa (Leader-rahoitus,Porin kaupunki, talkootyö).
- Torin kunnostaminen: aidan uusiminen (lahjoitusvarat, talkootyö), sähköistyksen uusiminen (Porin kaupunki, talkootyö), maarakennustyöt torilla ja ympärtistössä (talkootyö).
- Ahjolan huoneiston kunnostaminen kokous- ja arkistokäyttöön yhdessä Ahlaisten Urheilijoiden ja Porin kaupungin kanssa, osin Leader-tahoituksella.
Vuonna 2021 yhdistys otti vastaan toimintansa lopettaneen Ahlaisten Kotiseutuyhdistyksen toiminnallisen perinnön, minkä vuoksi kotiseututyö ja kotiseutuperinnön vaalimisen rooli yhdistyksen yhtenä osatehtävänä on kasvanut. Tätä työtä koordinoi Kotiseututoimikunta.
Näkyvän toiminnan ohella suuri merkitys on yhdistyksen tekemällä taustatyöllä ja -vaikuttamisella; tämä on näkynyt mm. Ahlaisten monitoimitalon monivuotisessa syntyhistoriassa. Laajemmin yhdistyksen toiminnan ajankohtaisuutisiin voi tutustua tämän sivuston ”Ajankohtaista” osiossa. Selaamalla sivua ajassa taaksepäin pääsee tutustumaan myös menneeseen toimintaan ja kylän tapahtumiin.
Yhdistyksen jäsenmäärä on alun toisella sadalla. Lisää kuitenkin joukkoon mahtuu ja uudet jäsenet ovat tervetulleita. Yhdistys tarjoaa mahdollisuuden osallistua kylän kehittämiseen ja tilaisuuden olla mukana aktiivisessa toiminnassa. Edellä olevasta varmasti käy ilmi, että talkootyönä on saatu kylälle paljon hyvää. Talkoojoukkoon mahtuu uutta väkeä, mutta jos aika ei kaikkeen riitä, myös henkinen tukikin yhdistyksen toiminnalle on tärkeää.
Liity jäseneksi
Jäseneksi voit liittyä lähettämällä yhteystietosi sähköpostiin ahlaisten.kylayhdistys@gmail.com. ja maksamalla jäsenmaksun (5 EUR/vuosi). Jäsenet hyväksyy sääntöjen mukaan hallitus. Ohjeet jäsenmaksun maksamiseksi saat, kun jäenyys on hyväksytty..
Yhdistyksen sääntöihin pääsee tutustumaan täältä. Mikäli haluat keskustella yhdistyksn toiminnasta, ota yhteys hallituksen jäseniin. Asiat toki selviävät myös kilauttamalla yhdistyksen toimintaa tuntevalle kaverille.
