Isoja rakentamishankkeita Ahlaisten kamaralla

Lähimenneisyydessä on pullahdellut esiin erilaisia Ahlaistakin koskettavia rakentamishankkeita. Yksityisiin tahoihin suoraan selkeimmin kohdistuvia ovat olleet valokuituhankkeet, jotka tuovat valokuituun perustuvan verkkoyhteyden liittyjille. Pari päivää sitten postiluukusta tippui kirje karttaliitteineen koskien kansallisen vedyn siirtoverkon rakentamista. Oma juttunsa on  vielä vireillä oleva Lamppi-Pahamäki tuulivoimapuisto ja sen seurannaisvaikutuksena sähkön siirtolinja sekä Tahkoluodon tuulivoimapuiston runkoverkon rakentaminen.

Mittakaavaltaan näissä on kyse  eri tason hankkeista. Lehtikirjoittelun kautta on saatu seurata kirjoittelua merituulivoiman liittämisestä kantaverkkoon, erityisesti sen rakentamistavasta (maa-/ilmakaapeli) ja linjauksista. Valokuituverkkokirjoittelua on sitäkin seurattu lehtikirjoittelun perusteella – lähinnä kritiikkinä jälkeen jääneestä kaivuujäljestä.  Nuo valokuituhankkeet tuovat lyhyellä aikajänteellä halukkaille liittyjille uusia mahdollisuuksia nykyisen 4G- ja 5G-langattomien verkkojen vaihtoehtona, kun lankaverkot on jo vuosia sitten purettu, ja varmaan nuo siirtolinjatkin jossain muodossa tarvitaan

Kun aloin tätä artikkelia kirjoittaa, ajatus oli lähinnä tiedotustasoinen lähestyminen. Kyläyhdistyksellä ei ole mandaattia lähteä kumpppaniksi, edistämään, vastustamaan tai muutenkaan vahvasti ottamaan kantaa hankkeisiin. Niinpä tämä tiedotustasoinen lähestyminen riittää ja asukkaat / maanomistajat hoitanevat omalta osaltaan kannanottojen laatimisen – niin tapahtui, kun Porin kaupunki pyysi kannanottoja tuulivoimahankkeen kaavoituksesta alkukesällä,

Valoo valokuituhanke

Alkusyksyllä Valoo-yhtiö ilmoitteli aikeestaan rakentaa Ahlaisiin valokuituverkko ja tarjosi siihen erilaisia liittymäpaketteja. Lähestyminen toteutettiin informaatioarvoltaan vähäisellä kirjelähetyksellä: Kirjeessä oli tilauskirje, ei merkittävää tietopakettia hankkeen todellisesta vaiheesta ja toteutumisaikataulusta. Lisätietoja voi (varmaan) kysellä yrityksen asiakaspalvelusta ja hakea niitä sen nettisivuilta (https://www.valoo.fi/).

Valokuitunen valokuituhanke

Pari viikkoa sitten kyläyhdistykselle tuli kysely kiinnostuksesta yhteistyöhön valokuituverkon rakentamisessa alueelle tukeutuen olemassa olevaan valokuidun (Telian) runkoverkkoon. Hanke on mitä ilmeisimmin suunnitteluasteella ja rahoituksen hankinta on työn alla perustuen maaseuturahoitukseen. Kyläyhdistys on todennut hankkeen kylää hyödyntäväksi, mutta ilmoittanut, että ei voi toimia hankkeessa aktiivisesti. Tähän verkkopalveluiden tarjoajaan voi tutustua yrityksen www-sivulla (https://valokuitunen.fi/ ).

Gasgrid kansallinen vedyn siirtoverkko

Tästäkin hankkeesta on julkinen keskustelu tiedotusvälineissä lähtenyt liikkeelle, kun alustava verkkolinjaus (siirtoputki) on saatu julkisuuteen. Tätä hanketta on vuosien ajan valmistellut Gasgrid (https://gasgrid.fi/ ), jonka sivuilta löytyy runsaasti tietoa kaasuverkosta. Gasgrid  on lähestynyt maanomistajia viestimällä verkon rakentamisuunnitelmista ja tarjonnut mahdollisuuden kannanottoihin karttasivuillaan. Tästä karttalinkistä pääsee tarkastelemaan putken suunniteltua linjausta, joka Ahlaisissa menee linjalla Lamppi – Kellahti – Söörmarkku. Suurentamalla karttaa riittävästi pääsee näkemään myös tilarajat. Lisäksi Gasgrid järjestää tiedotustilaisuuden torstaina 13.11.2025 klo 18-20 Porin yliopistokeskuksen Auditorio 126:ssa.sekä teams-tilaisuuden 25.11.2025 klo 18-20.

Merituulivoimalan siirtolinja

Linjaus kulkee parin eri linjausvaihtoehdon mukaisesti Tahkoluodosta Ulvilaan. Ahlaisten alueella Ämttö – Kellahti – Söörmarkku sekä meritien saaaret ovat rakentamisen kohdealueita. Pääpiirteittäinen linjaus näkyy kartassa Tahkoluoto-Offshoren sivuilla. Varsinaiseen kaavaan liittyvää aineistoa voi kysellä / hakea (kai) Tahkoluoto Offshoren Porin kaupungin tarjonnasta.

Pahamäki – Lamppi tuulivoimapuisto ja sähkön siirtolinja

Tuulivoimapuiston kaavasta pyydettiin alkukesällä kannanottoja. Kaavoitusta koskeva materiaali lienee saatavissa Porin kaupungilta. Tuulivoimakaava etenee omaa polkuaan ja tilaisuus kannanotoille on annettu, niiden vaikutus nähdään aikanaan. Vähälle huomiolle on jätetty tässä sähkön siirtolinjan rakentaminen. Linjauksella saattaa joissain tapauksissa olla merkittäviä vaikutuksia maanomistajille. Täältä osin on syytä olla seurannassa.

Loppusanat

On toki hyvä, että kylää kehitetään. Hyvin rakennettuna valokuituverkko tuo lisäarvoa niin kylälle kuin sen asukkaillekin. Verkkoon liitettäessä kiinteistön arvon voisi olettaa nousevan – näin ainakin muualla. Kun liikkeellä on kilpailevia toimijoita, ei varmaankaan olisi haitaksi yhteistyö ympäristöhaasteita luovan kaivuutyön osalta. Sama koskee noita ison mittakaavan linjahankkeita. Niissä maanomistajan voimavarat viedä hankkeissa eteenpäin omia näkemyksiään ovat rajallisia ja vaikutukset puolestaan merkittäviä. Kun nuokin linjat kulkevat näennäisesti samoilla alueilla, kaipa sielläkin yhteistyö ja -suunnittelu mahdollistaisi haitan pienenemisen. Ollaan seurannassa.