Ahlaisten Ämmä / Äijä julkistetaan Syreenitorilla lauantaina 1.8.2020 klo 12

Ahlaisten markkinat jäävät tältä vuodelta pitämättä joukkokokoontumisia koskevien rajoitusten takia. Ahlaisten kyläyhdistys jatkaa tästä huolimatta Ämmä/Äijä-perinnettä ja on tehnyt valinnan Ahlaisten Ämmäksi/ Äijäksi vuodelle 2020. Juhlakalu seilaa tavan mukaan seilipaattikulkueessa torvisoiton saattelemana Syreenitorille klo 12.

Tilaisuus on osa lauantain Syreenitorin toimintaa. Torilla on perinteisten kauppiaiden – Kuusikon lihamyynti ja Kukkosen vihannespiste, Partion kahvitus – lisäksi ainakin kalakauppias ja Partion hampurilaispiste. Myyntipaikat ovat ilmaisia, joten paikalle saattaa tapahtuman houkuttaman saapua myös joitain yllätyskauppiaita.

Ämmä/Äijä-kulkueseilipaatteineen lähtee tällä kertaa Madetorilta ja kulkueeseen osallistuvat kokoontuvat Vanha-Putajalla. Torvisoittokunta odottaa kulkuetta Syreenitorilla.

Tulkaa suurin joukoin katsomaan, kuka on tämän vuoden valinta, sekä juhlistamaan tilaisuutta, tapaamaan tuttuja. ja tekemään ostoksia.

Ahlaisten Kyläyhdistys
Yhteenveto

Sivustolla käytetään kolmannen osapuolen seurantatyökaluja kävijäseurantaan ja käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Sivustolla käytetään myös paikallisesti tallennettuja evästeitä jotka eivät tallenna käyttäjästä henkilökohtaisia käyttäjätietoja, mutta ne ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta.