Vajaan parin viikon takainen rahoittajaorganisaatioiden tapaaminen tarjosi mahdollisuuden paitsi nykyisyyden tarkasteluun hankkeiden kautta myös menneisyyteen mielen sopukoista vanhaa hankekantaa kaiveltaessa. Yhtenä pitkäjänteisenä kehityskohteena on ollut (eri toimijoiden ja rahoittajien mahdollistamana) Ahlaisten vesistöalue, lähinnä jokimaisema. Ahlaista halkoo kaksi jokea – Inhottujärvestä laskeva Eteläjoki (tai millä nimellä sitä kukakin kutsuu) ja Poosjärvestä Lampin järvien läpi virtaava Pohjajoki. Näiden lisäksi toki tunnistettavissa on joukko muitakin joeksi, puroksi, noroksi jne. luokiteltavia virtaamia, joita en tässä lähde perusteellisesti kartoittamaan. Lähestyvä talvi innoitti lähtemään veneretkelle tuolle ensin mainitulle; kohta se ei enää ole veneillen mahdollista eikä ainakaan samassa mitassa jäitä pitkin kulkemallakaan. Siitä seuraavassa vähän tunnelmia.
Muuttuva jokimaisema
Tuolla hankepuolella rahoittajatapaamisessa todettiin Ahlaisten Vedet -hankkeissa (eri nimillä muutama hanke) tehdyn merkittäviä kunnostustöitä jokisuistossa, jonka reunalla Ahlainen sijaitsee . Sille on tyypillistä joen tuoman lietteen ja merenpohjan nousemisen myötä meren ja joen rantaviivan eläminen vuosisatojen kuluessa. Pari alla olevaa kuvaa (ajankohtaa en tiedä, lienee 1900-luvun alkupuolelta) kertovat siitä, miltä jokiranta tuolloin näytti Alakylän kohdalla.
Vesialue oli tuolloin kylän rantamaisemissa melkoisen laaja ja myös jokisuulla merelle avautuva näkymä nykyistä väljempi – kai. Nyt ongelmana on ollut jokien umpeen kasvu ja myös jokisuun lietekerrostumat, jotka vaikeuttavat veneilyä joella. Osin tämän taustalla on virtaaman muutos ja osin joen mukanaan tuoma liete. Nämä taaas aiheuttavat muutoksia kasvuolosuhteissa vesi- ja rantakasvustossa, minkä seurauksena on liettymistä ilman hoitotoimia..
Hankkeita vesialueiden parantamiseksi
Suistoalueelle on tyypillistä, että jokien pääjuopan lisäksi alueelle muotoutuu joukko pienempiä sivujuopia; näitä tuossa Eteläjoessakin on runsaasti. Hankkeilla on vuosien varrella kunnostettu Pukkeen juopa sekä Strikan, Aloorin ja Girgsundin vesistöjuopat (ränneli-nimeäkin näytetään kartassa käytettävän). Avattu on myös Sandöntien poikki kulkeva pikkujuopa Mustalahdesta Sandön lahdelle ja siitä edelleen Fiskön lahdelle.
Pienempiä sivujuopia joella kulkiessa näkee toki muitakin. Osa näistä vaikuttaa olevan luonnonmukaisessa kunnossa, osassa taas näkyy alueen asukkaiden kunnostustoimien jälki, kun kulku mökki- tai pihatontille on avattu.. Myös merenlahdella ruoppauksen jälki näkyy eri kohdissa. Kunnostuksen tarvetta toki olisi edelleenkin; etenkin entinen päävirtaama kylältä Sandön lahteen on pahasti rimmittynyt.
Maantiedon oppitunnista, jossa nimikkeistö saattaa olla kirjoittajan heikosta paikallistuntemuksesta johtuen perinteestä poikkeavaa, mutta toivon mukaan kohteen paikantavaa, siirrytään siihen varsinaiseen asiaan eli jokiretkeen.
Matka joelta joelle, ja merellä
Matka (11.11.2023 – ”singles day”) alkoi kylän veneenlaskupaikalta kohti Kristiskerin lahtea. Vajaan kilometrin jälkeen näkyi kunnostettu Aloorin juopa, joka johtaa kohti Ämttöntien siltaa. Veneen kuljettajan mukaan jokimatkan varrella piileksii joitain petollisia kiviä, jotka ovat aiheuttaneet harmia veneilijöille. Pukkeenjuopa (kartassa näyttää lukevan Pukkeenränneli) haarautuu jokimatkan puolen välin kohdalla. Se on kunnostustöiden seurauksena erinomaisessa kunnossa ja hyvä vaihtoehto matkan jatkamiselle kohti merta. Kristiskerinlahdella saavutettiin meri – tavoitteena ensin Sandö – Kivilaituri ja niemen nokka. Joen avautuessa mereen huomio kiinnittyy runsaaseen rimmikköön jokiuoman kahden puolen. Olemattomilla merenkulkijan taidoilla varustettu matkalainen pääsi hämmästelemään merimerkkien mukaan navigoimista ja samalla hämmästelemään sitä, että pelkkä merkkitieto ei välttämättä riitä navigoimisessa, koska sekin saattaa johtaa matalikolle tai kivelle. Lisäksi pitää tietää.
Matka eteni hienossa merimaisemassa, sateen piiskatessa ajoittain kasvoille, tarkastelemaan Fiskeen niemeä mereltä käsin (pyöräillen sitä on tullut katsotuksi toisesta suunnasta), sitten jokisuut (Lonkholman molemmin puolin kulkevat Ahlaistenjoki ja sen sivuuoma, kartalla Östervikinlahti) ja Kivilaituri ohittaen Sandön niemen kärkeen. Maantieto mereltä katsellen näyttää melko erilaiselta kuin mantereelta merelle katsottaessa. Sandön niemen kärjestä avautuu näköala Lanskatan niemeen ja sen jälkeen avautuvaan Merikarvian rannikkoalueeseen, etualalla Haminaholma ja Pohjansahan rannat.
Paluumatka suunnattiin kylän rantaan Ahlaisten jokea, eli aiempaa joen pääjuopaa pitkin. Jokisuu varsinaisen joen kohdalla on niin kivinen; se toki on mahdollista kiertää Skatasuntia (Mustalahti – Sandönlahti) hyödyntäen. Nämä reitit avarsivat näköaloja Ahlaisten runsaasta mökkikannasta meren rantamilla ja rantaasaarilla; sama havainto toki tehtiin merellä kulkiessa; lähes jokaisella asumiskelpoisella saarella sijaitsi jonkinlainen asumus. Merenlahdella jokisuuta lähestyttäessä oli näkyvissä vahvaa rimmittymistä, jota aktiivi asujaimisto oli osin niittänyt ja ruopannut. Vielä jäljelle on jäänyt tehtävää.
Sitten kohti kylän keskustaa. Rimmittynyt jokimaisema ja matkan varrella olevat matalikot kertovat joen tilasta paljon. Mielenkiintoisen poikkeuksen teki jokirannan alue, jossa lehmien laiduntaminen oli onnistunut siistimään rantamaisemaa merkittävästi – jopa vihreä ruoho oli korvannut märän viikimaiseman. Siihen kuitenkin liittyy lieveilmiönä rantavallin rikkoutuminen, mikä aiheuttaa ongelmia joen virtaamaan sekin. Loppumatkasta vastaan tuli yksi kunnostuskohteista, joka kiertää Saukon saaren – Girgsuntin juopa päätyen pääjuopaan lähellä kylän rantaa. Ahlaistenjoki on luonnonsuojelualuetta, jonka kunnostaminen (ruoppaus, niittäminen) on haasteellista. Tähän joen nykytilaan ja tulevaan muutokseen lienee tyytyminen. Vai onko jotain tehtävissä? Tämä venereti tehtiin poikkeuksellisen korkean veden aikana; arviolta puoli metriä normaalipintaan verrattuna ja enemmään vähäisen veden aikaan. Jos nykyistä alemman veden korkeudella erehtyy matalille jokiuomille, voi moottori ja veneen pohja joutua koetukselle.
Pisto vielä jokea ylös Strikan sillalle; Strikan juopa avautui matkan puolessa välissä ja uudelleen toisesta päästä Strikan sillan jälkeen. Tuokin on tuttu paikka lenkkipolun varrelta, ei vesistön suunnalta. Jokivarressa ovat näkyvillää ruoppauksen jäljet 1960-luvulta. Sammaloituneet kiviröykkiöt viestittävät siitä, että paljon on maa-ainesta joesta nostettu, joskin joku kivi sinne vielä on jäänyt veneilijöiiden harmiksi. Tuo ruoppaushan aikanaan käänsi joen virtaaman aiemmasta pääuomasta Ahlaisten joesta Kristiskerin suuntaan. Seuraukset näkyvät aiemman pääjoen umpeenkasvuna ja se puolestaan on virtaamamuutosten johdosta johtanut liettymisongelmaan myös Kristiskerissä jokisuulla.
Maastokartan tarkastelu antaa lisätietoa joista ja merialueesta. Ahlaistenjoki lähes kokonaisuudessaan, samoin osa sen suistoalueesta, on merkitty luonnonsuojelualueeksi, samoin Mustalahti ympäristöineen. Sandön niemen yläosa on luonnonsuojelualuetta, samoin kuin niemen ja Mustalahden välinen alue. Fiskeen puolella lunnonsuojelualue käsittää niemen lounaisosan. Jokisuun merialueet sen sijaan ovat vapaasti hoidettavia, mikä näkyy ranta-asukkaiden ruoppausaktiviteettien jälkenä. Ryteikköä toki sielläkin riittää.
Hyvät varusteet pelastivat matkan teossa paljolta. Pieni tihkusade ja tuuli kastelivat pinnan, mutta eivät sisältöä, siis matkalaisista.
Matkalla nähtyä
Kuvakavalkadi kertoo löydökset:
Maisema Kristiskeristä jokisuulta, toisella rannalla Kiislee.
Meri saavutettu.
Sandön niemi lähestyy.
Ahlaistenjoella ollaan. Rimmikköinen ranta-alue kertoo joen nykytilasta ja rimmikön takainen metsikköreuna joen alkuperäisestä uomasta.
Rimmikköä riittää; paikoin sitä tosin oli niitetty.
Ja pusikkoa myös. Puita kaatuneena jokeen – uppotukkivaara.
Jälkipuintia
Tämä osuus tekstistä on kirjoitettu matkan jälkeisenä maanantaina. Lumi ehti tulla maahan tässä välissä, joten jokiristeily oli ajoitukseltaan kohtuullisen hyvä.Tekstin julkaisun jälkeen siihen liittyen käytiin pienessä piirissä keskustelua. Siinä todettiin, että on valitettavaa, mikäli Ahlaistenjoen kuntoon on tyytyminen. Siinä kävi myös ilmi, että jutussa positiivisessa valossa viiestitty laiduntaminen aiheuttaa myäs ongelman, rantaviivan rikkoutumisen, jolle olisi syytä tehdä jotain. Muutenkin joella on paljon tehtävää, jos sen kunnosta halutaan huolehtia. Vaikuttaa myös siltä, että kunnostusmahdollisuuksia on ja ELY-keskus käsittelee Natura-alueita koskevat toimenpidepyynnöt tapauskohtaisesti. Havainnot viime vuosilta todentavat myös sen, että tilanne on huonontunut noeasti ja muutosvauhti on kiihtynyt. Jokialueen Natura-päätöksen taustalla on ainakin osin ollut lintuvesien säilyminen; rannan muuttuessa linnutkin ovat kaikonneet eli ei rimmikkö kelpaa enää heillekään nykyisellään. Lintuvesirn suojeluun liittyvä kosteikkojen kunnostaminen saattaisi antaa Ahlaistenjoellekin mahdollisuuden.
Hankkeiden avulla kunnostukseen voidaan ryhtyä, kuten on tehty aiemminkin. Rahoituksen saaminen vaatii ponnisteluja, joihin myös yksitysten maanomistajien osarahoitus lienee tarpeen; ainakin lupa siltä suunnalta tarvitaan. Hankkeistaminen on työläs prosessi, joka vaatii tekijää ja vastuuorganisaatiota. Kyläyhdistyksen toimenkuvaan hanke ei suoranaisesti istu; miten olisi Yhteisalueiden rooli asiassa; entä mitä muuta. Ja kuka ottaa vetovastuun? Lisäksi tarvitaan joustavuutta lupamenettelyssä, jotta tarpeettomia kustannuksia aiheuttavat toimenpiteet voidaan välttää ja työkuorma järkiperäistää – kyse on esimerkiksi lietteen läjittämisestä. On myös hyvä muistaa, että kunnostaminen on kertatoimenpide, mutta muutoksen ylläpitäminen jää väistämättä maanomistajien vastuulle. Kerran kaadettu rimmikkö tuppaa palautumaan ilman jatkuvaa toimintaa.
Tämä tässä vaiheessa keskustelun avauksena.
