Kesäruokailu oli suuressa suosiossa

Ahlaisten koululla järjestettiin kesä-heinäkuun ajan kesäruokailu, jolla haluttiin tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Ruokailun mahdollisti Porin kaupunki ja Ahlaisissa järjestelyistä vastasi Ahlaisten kyläyhdistys koordinaattorin roolissa. Toteutuksessa olivat mukana Ahlaisten Urheilijat, SPR, Ahlaisten koulun vanhempainyhdistys, Lions Club Pori Pohjoinen, Porin seurakunta sekä joitain yksityishenkilöitä. Toimintaa koordinoi Kristiina Åkerlund (Ahlaisten kyläyhdistys, Ahlaisten koulun vanhempainyhdistys).

Kristiina Åkerlundin Porin kaupungille laatimassa yhteenvedossa todetaan seuraavaa:

”Heinäkuun aikana ruoka-annoksia syötiin paikan päällä yhteensä 458 ja pois jaettiin lapsiperheille ja muille tarvitsijoille 472 annosta eli yhteensä huikeat 930. Kesäkuun kokonaissaldo oli suurin piirtein samansuuruinen, paikan päällä syötyjä annoksia oli ehkä pikkuisen enemmän. Kesäruokailu oli hieno yhteisponnistus. Toivotaan, että myös ensi kesänä tämä saadaan Ahlaisiin. ”

Kesäruokailun järjestämiseen osallituneet toimijat ovat olleet valmiita käyttämään kesän vapaa-aikaansa lasten, nuorten ja apua tarvitsevien hyväksi. Kyseessä on kylän yhteisponnistus sekä näyttö yhdistysten yhteistyövalmiudesta ja yhteisvastuullisuudesta, jossa ollaan valmiita antamaan apua ja toimimaan tilanteen niin vaatiessa.

Ahlaisten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aki Gröndahlin mietteet ja kiitokset kesäruokailusta ovat seuraavanlaisia:

”Kun keväällä tuli ensimmäinen yhteydenotto kaupungin puolelta kesäruokailusta, niin ajattelimme, että tämä on pakko saada myös Ahlaisiin. Voisi sanoa, että lähes viikossa, ennen kuin oltiin ilmoitettu kaupungille halukkuudesta kesäruokailuun tai edes mahdollisuudesta järjestää ruokailua, olimme jo saaneet ryhmän kasaan hankkeen toteuttamiseen. Tässä kohdassa voi sanoa, että hiukan kyllä jännitti, kun kaikki oli oikeasti vielä hiukan ”auki”. Mitenkään ei voi olla mainitsematta viime hetken muutoksista koskien tiloja ja tilojen käyttöä sekä tämän vuoden ylläriä, koronaa.

Periksi ei saa antaa eikä perääntyä, sillä pääsee pitkälle. Kaikkien mutkien jälkeen voin ilolla todeta, että me onnistuimme. Emme kukaan yksin vaan kaikki ahlaislaiset yhdessä. Tässä tarvittiin kaikkien tukea ja tekoja. Lasten ja nuorten kesäruokailuun on selvä tarve, samoin kuin ruoka-apuun, joten ensi vuotta ajatellen pyrimme saamaan palvelun vastaisuudessakin Ahlaisiin. Samoin on keskusteltu, voisiko kaupunki osallistua toimintaan nykyistä enemmän, ettei kaikkea tarvitsisi järjestää vain kolmannen sektorin avulla ja luottaen ihmisten halukkuuteen tehdä vapaaehtoistyötä. Toki sitäkin edelleen tarvitaan, jotta saamme tehtyä juuri tämän kaltaiset projektit.

En voi muuta sanoa kuin miljoonat kiitokset kaikille tämän kesän lasten ja nuorten kesäruokailuun osallistuneille; teitä kaikkia tarvittiin järjestelyn onnistumiseen. Edeltäjääni lainaten ”kolmannen sektorin osuus tulee vain lisääntymään”, joten toivon että pystymme edelleen yhdessä puhaltamaan yhteen hiileen, jotta saamme näin mittavat, kaikkia ahlaislaisia auttavat ja tukevat hankeet vietyä läpi kunnialla. Kiitos vielä kerran.”