Kausivalot 2.0 ja kuusi

Lauantaina 20.11. alkoi tämän talvikauden osalta kylänraitin juhlavalaistus.

Aamuhämärässä Hakamäen kohdalle kerääntyi iskujoukko Ilkka Niemen ja nosturiauton tukemana tavoitteenaan laittaa tämän talvikauden kausivalaistus tekemään sille määrättyä tehtävää – luomaan viihtyisyyttä kylän elämään. Samoin tein saatiin kirkkoaukiolle pystytetyksi joulukuusi, jonka taustavoimina olivat hääränneet Nummelinin veljekset Hannu ja Pauli. Näillä eväillä joulutunnelma alkaa vähitelleen kasvaa ja kylän lukuisat joulutapahtumat pikkuhiljaa tulevat piristämään kylän elämää. Tulos näkyy alla olevista kuvista:

      

Näitä sitten pääsee ihastelemaan pistäytymällä itse paikalla. Valaistuksen lisäämistä koskeva pohdinta on käynnissä. Tarvittaisiin parikymmentä valoa lisää, jotta koko kylänraitti välillä Paloheimontie – Kirkkoaukio saataisiin jonkinlaisen kausivalaistuksen piiriin. Nykyinen valaistushan on perittyä yrittäjien ja kyläyhdistyksen kymmenluku vuosia takaisesta hankkeesta. Sen seurauksena valot on (ainakin) osin rahoitettu yrittäjien rahavirroista, minkä takia valojen sijoittelu noudattaa silloisten rahoittajien sijoittelua. Valojen määrää taas aikanaan rajoitti sopivaksi koettujen rahoittajien määrä – rahoitusmahdollisuudet avattiin vain valikoidulle joukolle; näin kertoo kansanperinnetarina. Seurauksena valojen nykysijoittelusta on ollut hämmästelyä ryppäisestä hajasijoittelusta, joka jättää suuren osan kylänraittia ilman juhlavalaistusta ja puolestaan valaisee sitä osin runsaanlaisesti. Parikymmentä uutta valoa auttaisi asiaa. Niiden hankinta sinänsä onnistunee, mutta toisen puolen toteutuksesta käsittää kiinnityskohteiden (valotolpat) sähköjärjestely ja siihen liittyvät luvat. Tämä asia on nyt työn alla; katsotaan olisiko seuraava talvikausi nykyistä valoisampi.

Joulun tienoon tapahtumakalenteri täyttyy vähitellen. Joulutori on lauantaina 11.12., tällä kertaa Putajan ympäristössä. Runsaan myyjätarjonnan (lähes 30) takia tori siirrettiin Syreenitoria väljempään ympäristöön. Vahnempainyhdistyksen ja Meri-Porin seurakunnan yhdessä järjestämä Lucia-juhla toteutetaan todennäköisesti fyysisenä tapahtumana, joka myös striimataan verkkoon, 13.12. klo 18 alkaen Ahlaisten kirkossa. Joulurauhan julistus on perinteiseen tapaan Ahlaisten kirkolla jouluaattona 24.12. klo 12 alkaen. Toripäivistä joulukuun osalta ilmoitellaan erikseen – kannattaa käydä kurkkaamassa myös torin ”ilmoitustaulua”. Jokaisena lauantaina aukioloja ei taata ja palvelutkin vaihtelevat myyjien kiinnostuksen mukaan. Aukiolopäivinä, pistäytykää torilla. Muutakin varmaan tapahtuu – seuratkaa kyläyhdistyksen kalenteria sekä Ahlaisten ja eri toimijoiden kanavia.