Leader-rahoitusta kotiseutumakasiinin kunnostamiseen ja kausivalojen lisäämiseen – täydentyvä tapahtumablogi

Ahlaisten kyläyhdistys haki Leader-rahoitusta kehittämishankkeelle ”Valoa kylänraitille ja kotiseututyöhön”. Hanke muodostuu kahdesta osasta: kausivalojen määrän lisääminen ja kotiseutumakasiinin kunnostaminen. Tässä artikkelissa seurataan ”blogimaisesti” hankkeen etenemistä.

Artikkeli täydentyy tapahtumien edetessä. Uusimmat tapahtumat ovat artikkelin alussa.

— 5.6.2024 — 

Talkoot kotiseutumakasiinilla jatkuvat – kohti päämäärää mennään tukevasti; 10.6.2024 klo 18 alkaen

Talkootyön voimin on Ahlaisissa kehitetty, korjattu ja rakennettu yhtä sun toista. Pitkäaikainen ehostuskohde on ollut Kotiseutumaksiini, jonka pihapiiri on kunnostettu ja rakennus pääpiirteittäin saatu maalatuksi. Nyt työn alla ovat sähkötyöt, joihin saatiin avuksi alan ammattilainen. Näihin emme talkoovoimin kajoa. Sen sijaan tarjolla on kuistin katon pellityksen viimeistelyä, rappusten korjausta sekä uutena rakennuskohteena avautuva torin aidan ehostus. Tähän on saatu rakennusmateriaalia MVR-yhtytmältä ja rahallista tukea Tauno Piisin muistorahoista. Jälkimmäisestä tällä palstalla on oma tarinabloginsa.

— 28.8.2024 —

Talkooporukka jälleen koolla

Kesä on vierähtänyt monenmoisten aktiviteettien parissa, jotka ovat pitäneet kyläyhdistyksen väenkin kiireisenä. Pieimutoisia talkootoimia on harjoitettu, mutta rakentamispuolen hankkeisiin päästiin käsiksi  uudelleen käsiksi vasta nyt elokuun loppupuolella. Samanaikaisesti talkoolaiset ahersivat Kotiseutumakasiinin katon parissa ja mallailivat toril tulevan uuden aidan puuosia. Tuo jälkimmäinen osuus saatiin tällä talkoopäivällä pääpiirteittäin maaliin.

Kotiseutumakasiinin kuistin kattopeltien asentelua ryhdyttiin tekemään vakaalla ammattitaidolla, ensisijaisesti uskoon ja luuloon perustuen. Kukaan paikalla olleista ei ollut eritysen perehtynyt peltikaton kiinnittämiseen.

Maalareita työssään. Tämä työ oli sikäli tuottoisa, että nyt tarpeet ovat maalissa ja valmiita asentamiseen paikalleen. Tämä työ ei nyt kuitenkaan sisälly Leader-hankkeeseen, mutta eteni kattotalkoiden sivutuotteena.

         

Edellä olevat kuvat ovat evidenssinä tapahtuneesta. Työkalusto oli lievästi epäammattimaista, sillä parin tikapuun avulla hommaa hoidettiin. Nosturi tai edes kunnon telineet olisivat ollee paikallaan. Meni se nyt noinkin.  Lopputulema oli lähes valmis katto, josta päätypellit ja osin harjapelti jäivät puuttumaan, koska pelti vaatii vielä viimeistelytyöstöä. Siihen on tarkitus ryhtyä lähiaikoina ja tavoite on saada työ valmiiksi ennen talven tuloa. Ei siihen enää montaa tuntia tarvita.

 

— 10.5.2024, 13.5.2024  —

Talkoot Kotiseutumakasiinilla jatkuvat maanantaina 13.5.2024 klo 16:30 alkaen

Viime kesän kaatuessa syksyksi makasiinin toinen päätykolmio ja sivuseinän ylimmät hirret jäivät maalaamatta; samoin kattopeltien katolle nosto jäi vaiheeseen. Hyvin talvehtineet pellit asettuvat suurella todennäköisyydellä katolle tulevan maanantain tallkoissa. Maalaustyön kesken jäämisen syynä oli käytössä olleen nostimen rikkoutuminen. Nyt sille on saatu korvike Eristysliike Hyttisen hankkeelle antaman tuen  (= tuo kyseinen laite) myötä ja lopulta seinälle kiipeily voidaan toteuttaa ja loppu parituntinen maalaustyötä tehdyksi. Samassa talkoossa tavoitteena on saaada myös kuistin katto uusityksi. Hyviä talkoosäitä odotellessa.

Siinä se nostin odottaa nostettavia.

13.5.2024

Ja sitten – näin tapahtui. Perinteisen talkooväen voimin, puolisen tusinaa meitä, homma lähti liikkeelle. Talkooväen kokoonpanoon harvoin pääsee yllätyksiä tapahtumaan; ettäkö joku muukin olisi mukaan ilmaantunut, no ei. Vakiporukkaan toki kuuluu Huugo-koira, joka tarkalla silmällä seurasi tapahtumia ja ossallistui talkoomakkaroidenkin syöntiin. töihin, nostin haltuun, käyttöliittymän osalta pientä takkuilua, kunnes ammattilaiset tulivat puikkoihin, Rami koriin ja maalaamaan. Punaseinää syntyi ja nyt on mullat levitetty.. Alas tuli lopulta lähes yhtä punainen mies kuin seinäkin.

      

Samanaikaisesti toisella sivulla: puheenjohtaja todettiin kettterimmäksi seinäkiipeilijäksi. Ei muuta kuin tikapuille ja katontekoon. Talkoopäivän aikana saatiin kuitein katto laudoitetuksi pellitystä varten. Seuraava työvaihe sitten onkin peltien nosto paikalleen, kiinnitys ja räystään laudoitus. Sitä odotellessa. Kun nämä työt on tehty, jäljellä on sähkötöitä – siistiä sisätyötä se.

— 2.3.2024 —

Nyt ne sammui – tältä talvikaudelta – ne kausivalot

Lauantai-aamun koittaessa (klo 7) aamuvirkuimmat kyläaktiivit – laskujeni mukaan neljä – hyäkkäsivät kausivalojen kimppuun ja päättivät tämän talvikaudenkauden valaistuksen. Kuvaaja ei ajankohdan varhaisuudesta johtuen päässyt dokumentoimaan tapahtumaa kuvan kera, joten on tyydyttävä kirjaamaan tähän yhteyteen asia vain tekstimuodossa. Alla olevia valojen paikalleen asentamiseen liittyviä kuvia voi katsella muistin virkistämiseksi. Päivän pituuden kasvun myötä normaali päivänvalo riittäköön kylääisille aina loppuvuoteen saakka. Näin on päätetty, vaikka kesäaikaan siirtymä parin viikon kuluttua taas nukkumarytmin sotkeekin ja tekee aamuheräämisestä entistä tiukemman.

Kesäkelien alkaessa hankkeessa on vielä tekemistä jäljellä, joten talkooinnokkaat voivat jo virittäytyä talkootunnelmaan. Valojen osalta hanke on päätöksessään, mutta Kotiseutumakasiinin suunnalla tekijää odottaa pieni maalausurakka (muutama tikkaiden ulottumattomissa sijaitseva seinäneliö jaäi maalia vaille), kuistiosan katon laitto ja pientä puusepäntyötäkin on tarjolla. Asennusoikeudet omaavallekin on tehtävä – varauduttu kyllä tekemään ostopalveluna – sähkötöiden muodossa. Valaistuksen(lähinnä johdotus) ja sähköpistokeiden rakentelua sekä sähkönsyötön jakokaapin siirto odottavat tekijää. Kelien lämmentessä sitten näihin töihin.

— 24.11.2023 —

Valoprojektin loppuhuipentuma lähestyy, ja myös toteutui

Se loppuhuipentumahan tietysti on se, että valot tienvarressa lopulta ovat toiminnassa; nyt ne ovat, perjantaina 24.11. klo 21:30 koko matkallaan.

Illan hämärtyessä koolle saatu puolen tusinan talkoolaisen porukka ryhtyi toimeen. lkka Niemen nosturiauto hilasi valojen laittajat tolppalle, vilkkuvaloautot toimivat liikenteen varoittajina nosturiauton kahden puolen ja opastajia tarvittiin rauhoittelemaan liikennettä asennuspisteen kohdilla. Illan rutistus ja valot saatiin kahteenkymmeneen neljään tolppaan.

Pelkän valojen laiton ohelle talkooporukkaa oli siunattu tänä vuonna lisätyöllä, koska valojen kiinnikkeet oli jouduttu uudelleenrakentamaan. Siksi ensin piti asentaa vallojen tolppakiinnikeket ja sen jälkeen niihin asettaa valot. Tästä kiinnikkeiden rakentelusta on tarinaa aiemmin tässä artikkelissa.

Varsinainen valojen asentelu sujui lopulta ennakoitua nopeammin. Ajatuksena oli aloittaa työ perjantai-illtapäivällä ja jatkaa työtä lauantaina. Kun asennustöissä päästiin alkuun Hakamäen kohdalta, asennusprosessi ensimmäisen valon jälkeen tuotteistui. Ilkka taitavana nosturinohjaajana, Mikko korissa, Aki valmistelevissa toimissa lavalla, ja homma allkoi sujua. Liikenteen ohjauksesta vastasi loppu talkoolaisten joukko, samoin kuin tavaran siirtelystä Akin kuormasta asennusautoon. Loppu onkin sitten dokumentoituna alla oleviussa kuvissa.

      

      

Ja valmista tuli. Pari kuvaa torin kulmilta.

   

Hankkeen valo-osuus olikin sitten tässä. Talkootunteja valoihin tuli käytetyksi 180 luokkaa, näistä kolmannes oli konetunteja. Erityiskiitos Pertille Lampin suuntaan vauhdilla urakoidusta hitsaustyöstä ja kaikille talkoolaisille samoin; puolisen tusinaa meitä on tämän askareen parissa puuhastelleet viimeisen vuoden aikana. Tositoimiin päästiin vasta kuluvana vuonna, kun Porin kaupungin lupaamat sähkötyöt saatiin urakoitsijan kiireen keskellä sovitetuksi asennusohjelmaan. Porin kaupungille niin ikään kuuluu kiitos tämän lisävalaistuksen mahdollistamisesta (luvat tolppa-asennukselle ja sähkötyöt) eli Merikarvian rantatie – Ahjola välin valaistuksen täydentämisestä. Alkuperäiset kausivalothan juontavat juurensa kyläyhdistyksen ja yrittäjien yhteistyöhön ja valot olivat sijitettuna noin suurin piirtein osarahoituksesta vastanneiden yrittäjien portinpielen tolppiin, minkä takia kokonaisuus antoi hajasijoitteluvaikutelman. Alkuperäiset hehkulamppupohjaiset valot korvattiin pari vuotta sitten Kyläyhdistyksen hankkeessa nykyisillä LED-tähdillä. Ahlaistentien valo-osuus Hakamäeltä Merikarvian rantatielle jää ennalleen, koska ELY ei hyväksy hallinnoimiinsa valotolppiin valoasennuksia.

— 18.11.2023 —

Valotolpat saivat tuliterät Leader-kyltit

Hankerahoittajan näkyvyys hankkeen kohteissa on osa hankkeen toteutusta. Hieman etupainoisesti valojen asennusta ajatellen puheenjohtaja askarteli tarvittavat Leader-Karhuseutu kyltit, jotka edelleen työstettiin tolppaan sopivaksi. Nyt ne sitten ovat tolpassa ja valojen asennusta odotellessa etenee tämä osuus hankkeesta. Tuokin osuus saataneen lähiakoina maaliin.

    

Tolppa Malmgårdin makasiinin vieressä. Punainen lätkä (merkkinä sähköistäjille) poistetaan kunhan joudetaan.

— 2.11.2023 —

Rautaa vääntyy ja valot saadaan lopulta asennusvalmiiksi

Kaikki valojen osat ovat valmiina ja mitään erinomaista syytä vältellä niiden asennuskuntoon saattamista vaativia tehtäviä alkoi olla vaikea keksiä. Kun tuo talvikin yllätti, niin Akin kalareissu oli pakko peruuttaa. Tarvittavat pultit, ruuvit ja prikatkin oli K-kauppa toimittanut. Niinpä piti ryhtyä.

Puuttui vielä tolppiin tulevat U-pultit, joiden tekninen suunnitelma on jo raportoitu aiemmin (ks ”Protoilua” alempana), sekä valmiiden sovittimien kiinnittäminen valoihin. Niinpä: kierretangot pätkittiin ja taivuteltiin aiemmin valmistetulla prässillä; pientä käsityötä tarvittiin kierteiden viimeistelyyn (smirkelillä) ja U-muodon tasalaatuisuuden varmistamiseen (käsipuristimella ja käsivoimin). Lopputuloksena oli pulkkalastillinen (yli 50) U-pultteja. Pulkkaan jouduttiin turvautumaan sääolosuhteiden ylätettyä. Rakenneltu puristinviritelmäkin (kuva ”Protilua”-kohdassa) oli insinöörintarkasti mitoitettu tätä projektia varten. Tiukan väännön seurauksena sivurakenteet alkoivat pettää. Suunnitelma innovaation kaupallisesta hyödyntämisestä ja Kyläyhdistyksen uudesta liiketoiminnasta (U-ruuvitehdas) jäi nyt toteutumatta. No – tienestiä (säästöä) tuli 1.500 EUR luokkaa, kun noita kiinnitysosia ei tarvinnut ostaa valmiina.

      

Yllätyksittä ei päästy valojen valmiiksi rakentelussakaan. Vaikka hankinta olikin tehty täsmälleen samoille valoille kuin aiempi hankintakin, osoittautui valojen runko kymmenisen senttiä aiempia lyhyemmäksi ja sen myötä tolppakiinnikkeiden valmiit reiät väärässä paikassa valojen runkoa sijaitsevaksi. Niinpä pikaiseksi ajateltu sovittimien kiinnitysrupeama kasvoi muutaman tunnin askartelutuokioksi porakoneen ja kiinnitystyön parissa.

      

Valmista lopulta tuli. Valot kuormaan (kuvassa) ja varastoon odottamaan asennusta tolppiin. Vielä tuli kuitenkin yksi vastoinkäyminen: matkan varrella yksi valojen kiinnitysosa on päässyt katoamaan, josko sitä koskaan on ollutkaan, ja sen seurauksena yksi valo jäi yksijalkaiseksi. Siitä jäimme pohtimaan, mihin tuo on päässyt katoamaan. Laskuvirhe vai katoaminen matkanteon jossain vaiheessa. Se selvinnee aikanaan (jos löytyy), tai sitten ei (jos ei löydy tai onkin laskuvirhe). Pertti toki lupautui hitsaamaan vielä yhden yksilön, joten tämä paikko ratkaisee ongelman joka tapauksessa.

Seuraavaksi sitten hilaamaan valoja tolpiin. Tänä vuonna työ on aiempaia vuosia isompi, koska valojen tolppakiinnitykset on tehtävä kaikkiin – myös aiemmin käytössä olleisiin valotolppiin. Tällä ratkaisulla säästettiin kuitenkin runsaasti kustannuksia, kun uusiin valoihin saatiin tolppakiinnikkeet vanhoista korvaamalla vastakappaleena käytetty kiinnitysrauta juuri tehdyillä U-ruuveilla. Samalla saatiin poistetuksi tolppakiinnitysten paikoiltaan siirtymisestä johtuva vuosittainen ongelma hitsaamalla ylä- ja alakiinnike tukevasti pystyrautaan.

— 23-24.10.2023 —

 Nyt ne on valmiina

Rivakkaan tahtiin maalaustyö tuli tehdyksi. Ensin valmistuivat kiinnitysrakenteet, jotka siirrettiin Mikon auton peräkärryyn pakattuna varastotilaansa. Seuraavana päivänä saatiin vielä’ valoihin tulevat sovittimet, jotka on laitettu tikun nokkaan kuivumaan (kuvassa ympyröitynä). Näiden takana näkyy kunnostuksessa oleva keräily-Mersu; hyvässä seurassa vaotarpeemme ovat päässeet ehostukseen. Samoin tein vanhat valot tuotiin odottelemaan asennusta. Nyt uusien valojen osalta edessä on pari talkoorupeamaa: ensin väännellään Akin koneistuksella kiinnitysraudat ja seuraavaksi hoidellaan uusien valojen sovittimien kiinnitys valoihin. TArvittavat pultit, mutterit ja muu tilpehööri on jo osin saatu ja osin tilattu kylän kaupasta.

   

— 18.10.2023 —

Protoilua

Yksi olennainen osa valojen tolppakiinnityksestä puuttuu. Kun kiinnityksiin päädyttiin rakentamaan pystytuet ylä- ja alakiinnikkeidden väliin niiden tukevoittamiseksi, vanhojen valojen vastakappaleet pääsivät uusiokäyttöön uusien valokiinnikkeiden kiinnitysosina. Nämä U-raudat puolestaan kiinnitetään tolppaan U-pultilla. Näitä sitten hankkimaan 14.10. tehdyn koeponnistuksen  pohjalta.

Kiinnikkeitä on nyt 24:ssä tolpassa, kaksi kussakin eli yhteensä 48. U-pulttien hinta herätti kauhistelemaan koko hankkeen järkevyyttä – 35 eur kappale eli kokonaisuutena yli 1.600 EUR pelkät U-pultit. Tämä ei kannustanut ostoksille lähtöön. Niinpä puheenjohtaja rakensi alapihalleen protopajan, tutustuttuaan youtubesta U-pulttien tekemiseen tarkoitettuun hydraulipuristimeen. Naapurustosta toki löytyi putkiväännin, mutta sen soveltuvuus tarkoitukseen oli kyseenalainen. Niinpä ei muuta kuin rakentamaan.

Pientä hitsailua ja porailua, puutöitä ja halkaisukone uusiokäyttöön. Nyt kyläyhdistyksellä on oma U-pulttien vääntämiseen tarkoitettu kone, jossa kierretangosta saadaan tehdyksi tarvittavia U-pultteja. Hintaa U-raudoille tulee muutama kymppi, joten lisäarvao puheenjohtajan päiväpuhteelle tuli 1500 EUR – muutaman työtunnin ansioksi hankkeen hyväksi ihan mukava summa.

         

Siinä se on. Ensimmäinen kuva kertoo tykötarpeista, toinen alustavan vääntimen mallin ja kolmas onkin sitten lopullinen työkalu. Viimenen kuva kaupallisesta laitteesta (Lähde Youtube) on toiminut innoittajana. On niissä vähän samaa näköä, kai. Toinen vaaka- ja toinen pystymalli.

— 17.10.2023 —

Ja sitten maalaukseen

Tarvittavat osat ovat koossa, varastoituna väliaikaisesti yhdistyksen varastotiloihin. Siellä myös niin vanhat kuin uudetkin valot odottelevat pylvääseen hilaamista. Nyt saatiin Antti Selivaaran kanssa sovituksi aikaväli maalaustyölle: ensin metalliosat hiekkapuhallukseen ja sen jälkeen maalaukseen.

Kaverina maalaustiloissa on ihan juhlavaa välineistöä – entisöitävänä oleva (muistaakseni Ford) ralliauto (loppusijoituspaikkana automuseo) ja pari vauriokorjattavaa keräilyautoa. Kausivalojen maalaustyön laatu on taattu – maalauksesta vastaa Selivaar Classic, joka tunnetaan yhtenä maan johtavista arvoautojen pelti- ja metalliutyöhön erikoistuneista yrityksistä. Niinpä yhdistyskin uskaltauttui luovuttamaan oman vaatimattoman maalaustyön Antin haltuun. Aiempaa kokemusta toki on jo edellisestä kausivalojen uudistushankkeesta, jossa Antti vastasi sovittimien maalaustyöstä.

      

Valojen tolppakiinnitykset kaverinsa kanssa. Molempia maalaillaan; kaverin hintalappu taitaa liikkua sadoissa tuhansissa euroissa, meidän kuorma ehkä parissa sadassa.

— 14.10.2023 —

Koeponnistus

Pertin työ on edennyt vauhdikkaasti. Muutama lampun tolppaosa on valmiina ja ennen pidemmälle etenemistä koeponnistettiin yksi valmis yksilö. Uhriksi valikoitui lauantaiaamuna Saanteen Seilorin valopylväs. logostisista syistä Ei siksi, että siihen olisi ollut viikonlopun vieton jäljiltä luontevaa laskeutua, vaan se nyt vaan sattuu olemaan lähellä toimenpåiteen suorittajia. Tolppaan kiipeäjäksi valikoitui jälleen puheenjohtaja – luontevaa jo pelkästään virka-asemansa vuoksi, mutta myös nuorempana oletettiin selviävän vaihtoehtoa paremmin ehjänä myös tolpasta pois. Vanhemman kokemuksella taas ajateltiin olevan arvoa tikapuita alaosasta tukemaan.

Kuuvat kertovat loput: (1) Kiinnikkeen uusi rakenne; (2) Huipulla; (3) Välyksiä mittaamassa. U-pultin tilalla prototyyppitekele. (4) Koko kuva.

(1)   (2)    (3)    (4)  

Tästä jatketaan. Loput kiinnikkeet kuntoon ja Kiinnikekeskukseen asioimaan oikeanlaisten U-pulttien hankinnassa. Valmiit kiinnikeraudat siirtyvät selivaaralle maalattavaksi. Lisäksi uusiin kymmeneen lamppuun on tarve tehdä sovittimet lampun puoleiseen kiinnitykseen.

Samanaikaisesti toisaalla. Toisten harjoittaessa tolppakiipeilyä Lampin suunnalla tapahtuu.

         

Vanhojen valojen kiinnitykset ovat valmistuneet. Niitä on nyt valmiina 14. Nyt alkaa askartelu vielä pienempien palasten kanssa. Aiemmin vastakappaleina käytettyihin kiinnitysosiin pitää hitsata kiinnitysosa kahdesta metalliprofiilin palasesta. Näitä syntyy kymmeneen valoon eli 20. Sen jälkeen jäljellä on valojen sovittimien hitsaus, joten puuhaa piisaa edelleen. Onneksi talkoohenkeä riittää. Ja sittten se maalaus.

— 13.8.- 10.10.2023 —

Kausivaloja uudistamassa

Pitkin syksyä tämänkin projektin eteen on tehty työtä. Alkuperäinen suunnitelma muuttui lievästi sen myötä, että jo tolpissa olevien valojen kiinnikkeiden todettiin siirtyilevän ja sen myötä valojen asentamisessa oli toistuvasti ongelmia. Koko entinenkin valoasennus päätettiin ottaa pois paikaltaan ja tädentää kiinnitys pystytuennalla. Tämä hoitui 13.8. kukonlaulun aikaan: Niemen nosturiauto ja muutama talkoolainen korkeuksia uhmaten kävivät poistamassa aiemmat kiinnikkeet tolpistaan odottelemaan jatkotyöstöä. Pari viikkoa myöhemmin (26.8.) alas lasketut rakenteet purettiin osiksi ja siirrettiin odottelemaan jatkotyöstöä. Pari päivää myöhemmin (26.9.) Perämäki Oy sai asiakkaita – puheenjohtajan lava-auton lavallinen metalliprofiilia eri muodoissaan siirtyi yhdistyksen hallintaan odottamaan työstämistä. Varsinainen työstämiseen työpajan tarjosi Olmar Oy, jossa 10.10. puheenjohtaja ja Pertti Haapajärvi viettivät rattoisan työrupeaman metallia työstämällä. Tuloksena oli hankittujen metalliprofiilien silpoutuminen entistä pienemmiksi osiksi, jotka nyt odottavat Pertin pääsemistä hitsaustyön pariin ja silputtua metallia jälleen suuremmiksi valokiinnityksen osiksi rakentamista. Tätä odotellessa.

   

Kuvat: Pertti työn tiimellyksessä. Kaksi kuvaa lopputuloksesta.

— 13.8.2023 ; 27.9.2023 —

Kotiseutumakasiinin maalaustalkoot jatkuvat 13.8.2023 klo 12 alkaen

13.8.:Hyvällä rynnistyksellä päästiin maalaustyössä alkuun heinäkuun alkupuolella. Puolen tusinan talkoolaisen, nosturin ja maalaustelineiden voimin hankittu punamultamaali saatiin sudituksi seinään. Pitkään auringossa ja sään armoilla paistatelleen makasiinin seinän imukyky osoittautui odotettua suuremmaksi ja toki talkooväen päivätyölle tuli raja vastaan. Uusi ponnistus otettiin sunnuntaina 13.8. muutaman talkoolaisen ja nosturin voimin. Maalia oli hankittu lisää ja tavoitteena oli saada maalaustyö valmiiksi. Talkoolaisiten piirissä joukotkuitenkin harvenivat sairastapausten johdosta ja sääkin laitti hanttiin. Muutaman tunnin uurastus parin hengen voimin vei työtä kuitenkin eteenpäin, mutta lopputulemaksi kuitenkin jäi se, että maalattavaa vielä riittää yhtä talkookertaa varten. Samalla voitaisiin yrittää saada askarrelluksi kuistin kattoon uuden pellityksen. Pellit odottelevat laittajaansa tantereella piha-alueen kulmassa.

27.9.: Komea syyspäivä houkutteli yhden hengen tiimin kotiseutumakasiinille paikkaamaan matkan jälkeen väliin jäänyttä ensimmäistä talkoopäivää. Tuli tuolloin tehdyksi lupaus ”joutilaana hetkenä käydä maalaamassa sen minkä omilta telineiltä kykenee”. Näin tapahtui. Työstämistä odottavilla seinillä maalaustyö eteni alhaalta kohti räyatästä mukavasti. Lisäksi tikapuuakrobatiallanurkkavalkoiset tulivat hoidetuksi. Pikainen laskutoimitus osoitti työrupeaman päättyessä, että vielä tarvitaan kolme henkilötyötuntia urakan loppuun saattamiseen. Maalarin lisäksi nosturi, joka nyt on muiden varausten takia niukka resurssi. Sitä odotellessa tienpuoleisen päädyn yläkolmio ja viitisen ylintä lautaa Ahjolan puoleiselta kyljeltä odottavat maalausta. Eiköhän tuo jonain syyspäivänä vielä nnistu.

— 2.7.2023 —

Kotiseutumakaasiinin kuosia kohentamassa

Sunnuntaiaamu valkeni pienen sadepelon vallassa. Sää pääsi muuttumaan helteisestä epävakaaksi ja sateisesksi, joskin pilvien välissä oli sääennusteiden mukaan näkyvissä rako sunnuntain kohdalla. amutunteina viestittely (Tapio) kertoi Pohjajoella olevan sadetta, mutta kylän kohdalla riiittävän kuiva keli tarjosi edellytykset jo viikkoja sitten sovitun talkoopäivän toteuttamiselle. Julkinen kutsu ja Facebook-tiedottelu vetivät paikalle kyläaktiivien joukon (Teuvo, Kristiina, Jussi, Erkki, Rami, Tanja, Mami),  johon toki olisi mahtunut lisäväkeäkin. Pyttykaupalla punamultaa, viime kädessä kylän kaupasta hankitut siveltimet ja maaliastiat, kylänraitilta paikalle Teuvon hinaama nostin sekä Ramin paikalle tuomat telineet – näillä mentiin ja jälkeä syntyi. Mamin paikalle loihtimat eväät takasivat työkunnon pitkälle iltapäivään saakka. Takarajana oli sunnuntain kesäteatterin ensi-ilta, jonka alta työt piti saada tehdyksi osan väestä siirtyessä vastuutehtäviin kesäteatterissa.

(1)  

(1) Tästä lähdettiin. Maalille näyttäisi olevan käyttöä

(2) 

(2) Nosturia ja telineitä viriteltiin turvallisen työympäristön takaamiseksi.

(3)   

(3) Maalari maalaa taloa, korkealla

4)   

(4) … ja vähän alempana – väriero on kyllä näkyvä.

(5  ) 

(5) … ja vielä alempana. Punaista sielläkin.

(6)   

(6) Kahvia tarjolla, kohta.

(7)   

(6) Lopputulos alkaa näkyä

Päivän tunnit loppuivat kesken. Makasiinistä saatiin maalatuksi runsaas puolet, joten toinen talkoopäivä on edessä. Kylän pauppias on laittanut myös kuistin kattomateriaalit tilaukseen, joten sitäkin osuutta päästään ehostamaan kesän aikana.

 

— 6.6.2023 —

Nyt ne tuli

Valot nimittäin. Uusia kausivaloja tilattiin parisen kymmentä ja ne tullaa sihottamaan pylväisiin täydentämään entistä arustusta kylänraitin loppupäähän. Tilausta on viivästetty sähköasennusten takia. Kiinnikkeiden rakentelu ajoittunee loppukseälle ja alkusyksylle, jotta valot saadaan paikalleen talvikaudeksi.

   

Rekka aikansa kylällä toimitusosoitetta hakiessaan lopulta tavoitti puheenjohtajan. Kuvassa valot siirtymässä lähikuljetukseen puheenjohtajan varastotiloihin.

— 15.5.2023 —

Valoa näkyvissä

Aamulla kylän raittia pyöräillessä silmiin osui pitkään odoteltu näky: Kausivalojen sähköjen tolppa-asennukset ovat odotelleet tulemistaan hankkeen alusta alkaen.

Katuvalojen uusinnasta vastaava urakoitsija on ollut täystyöllistetty valotekniikan uudistuessa LED-valoihin; niinpä asennusten odottelua on kestänyt viiime vuoden keväästä näihin päiviin. Työ aloitettiin Ämttöntien risteyksestä ja loput kymmenkunta tolppaa hoitunevat kuluvan päivän kuluessa. 

Seuraavana vuorossa on sitten työintensiivnen osuus kyläyhdistyksen talkooväelle. Valot laitetaan tilaukseen ja samoin aletaan askarrella tolppakiinnityksiä periaatteella raaka-aineesta tuotteeksi: metallliprofiili, tolppakiinnikkeet ja tarpeelliset työstökoneet taitavien käsien avustuksella, jatkotyöstö Selivaaran maalauspisteessä tuottavat vaativat laatukriteerit täyttävät kiinnikkeet vuosikymmenien käyttötarpeeseen.

— 5.12.2022 —

Vuositilinpäätöksen aika

Hankkeen kuulumisten dokumentointi on jäänyt arkisen askartelun jalkoihin. Otsikoinnin ”tilinpäätös” on toki hieman liioiteltu, mutta viestii tarpeesta katsella peruutuspeiliin ja toki peiliin muutenkin siltä osin, kuin suunnittelun toteen viemiseen on jäänyt aukkoja. No on niitä jäänyt, joskin hiljaiseloa ei ole vietetty.

Kotiseutumakasiinin puolella ponnistelut kohdistuivat ensisijaisesti piha-alueen kunnostamiseen. Alla olevissa kuvissa paistattelee kylvetty nurmimulta ja keskeneräisesti viimeistelty pihapolku parkkipaikkoineen. Makasiinin ohi kulkeneet toki ovat voineet todeta, että loppukesään koittaessa nurmikko viheriöi ja sille kylvetyt kedon kukatkin nostivat päätään nurmen keskeltä. Tiealue ja pysäköintipaikka ovat junttaantuneet ajo- ja käyttökelpoiseksi. Nurmialueen huoltotöitä – rikkakasvien poistoa ja ruhon leikkuuta – on tehty pitkin kesää, joten tuon hankeosion puolesta tilinpäätös on alustavasti positiivinen ja odotukset kevään uuteen kasvukauteen ovat korkealla.

Makasiinirakennuksen kohentamisen osalta työ on saatu käynnistetyksi. Tilaa on järjestelty sisällä suunniteltujen töiden mahdollistamiseksi: esineistöä on järjestelty, tarpeetonta tavaraa on kerätty pois ja tilan käyttöön on järjestelyin saatu käytön mahdollistavaa avaruutta. Sähköjen uudistamistyötä on valmisteltu, mutta lopulta aikataulu petti niiden toteuttamisen osalta – se nyt jäi ensi kesäkaudelle; talven kylmyydessä niitä ei ole mielekästä lähteä tekemään. Sama toteutukseen viemisen viimeaskel jäi toteutumatta rakennuksen ulkoisen kunnostuksen osalta: kuistin rappuset ja katon uusinta sekä rakennuksen punamultaus jäivät ensi kesän askareiksi, samoin kuin sisätöiden loppuunsaattaminen tilan kalustamisen osalta. Jäipä puuhaa tulevalle vuodelle.

Tavoitteena oli lisätä kausivaloja nykyisen hajasijoitetun valokannan täytteeksi. Suunnittelutyö käynnistettiin hyvissä ajoin keväällä rahoituspäätöksen tultua. Uudet valot kattavat alueen Merikarvian Rantatien risteyksestä Ahjolaan siten, että valotiheys tällä alueella on ”valo noin joka toisessa tolpassa”. Lupa valojen laittamiseenhan on saatu Porin kaupungilta, mutta ei ELY-keskukselta. Jälkimmäinen taho hallinnoi valopylväitä risteyksestä kohti Lamppia ja Porin kaupunki vastaavasti risteyksestä kirkon suuntaan olevat valot aina Ssandöntietä myöten. Porin kaupungille laadittiin alustava suunnitelma kymmenestä uudesta kausivalot mahdollistavasta tolpasta. Porin kaupungin puolella suunnittelutyö on tehtynä, mutta sähkötyöt odottavat jonossa asentajaporukan vapautumista katuvalaistuksen LED-toimista. Niinpä valojen hankintaakin on viivästetty odottamaan tolppien sähköistystä – kaikkiaan kymmenkunta uutta valotolppaa, sen myötä sama määrä uusia kausivaloa hankittavana ja edelleen niiden työstäminen asennuskuntoon (tolppakiinnikkeet ja valojen kiinnikesovitteet pitää omin käsin askarrella). Tälle joukukaudelle uusia valoja ei siis saatu, ensi kaudelle toki ovat tulossa.

Alla oleva kuvaevidenssi (kaksi vasemmanpuoleista kuvaa) heinäkuulta kertoo ponnistuksista, jonka valoaktiivit valoprojektin osalta tekivät kesähelteillä. Ensivaiheessa valojen sijoittelusta laadittiin kartta Porin kaupungin suunnittelutyön pohjaksi. Tämä valmisteltiin pyöräilemällä kylänraitti läpi suunniteltujen valojen osalta ja pysähtymällä noin joka toisen tolpan juurelle. Valittuihin tolppiin kiinnitettiin asennusmerkintä ja vastaava tieto vietiin Porin kaupungille toimitettuun karttaan. Nyt sähköjä odotellessa kohti uutta vuotta.

Kuvakokoelman oikeanpuoleinen kuva ei liity kausivalohankkeeseen, mutta asettuu samaan ajankohtaan edellä mainittujen aktiviteettien kanssa. Yhdistyksen puheenjohtaja päättää kuvassa juhlavasti aiemman Leader-projektin opastekarttaosuutta kiinnittämällä parista opastetaulusta puuttuvan ”Olet tässä” punaisen pisteen kartalle. Nyt ei tietä etsivä pääse eksymään, ainakaan sen takia, ettei tiedä missä on.

(1)   (2)    (3)  

(1) Polkupyörä odottelemassa siirtymistä seuraavalle valitulle tolpalle. Katsojan huomio kiinnittynee punaiseen merkkiin valotolpassa. Tosin, se oli jo saman päivänä revitty siitä pois, mutta sitkeät merkitsijät nitoivat paikalle uuden. Se on toistaiseksi siinä pysynyt. (2) Taipaleen viiimeinen tolppa Ahjolan mäellä. (3) Nyt ”Olet tässä” on paikallaan.

—- 9.6.2022 —-

Tosipaikka edessä – Kotiseutumakasiinin pihatyötkin pitää saada tehdyksi

Tähän asti hanketta on suunniteltu ja pohdittu tietokoneen ääressä hankesuunnitelmaa kyhäten. Ruumiillinen työ ei siinä vaiheessa käynyt vielä vahvasti mielessä. Isoimpaan ruljanssiin valjastettiin Jukka Paloheimo, joka ensin raivasi pihan ryvettyneen kasvuston, poisti turvettuneen maan ja toi paikalle nurmikointiin tarvittavan mullan sekä tiealueiden soran. Tämä hoitui toukokuun alkupuolella. Muutaman viikon odottelu ei näyttänyt pihatöitä edistävän, joten kaksi joutilasta (Salminen-Jaakkola) ryhdytettiin pihatöiden kimppuun. Pääosin Jukan jälkeen jättämä jälki tarvitsi enää tasoittelua ja rajaamista haravan kanssa. Mutta – Makasiinin toisen puolen multa ei haravaa enää totellut, joten apuneuvoksi piti hakea puutarhajyrsin, joka puutarhatraktorin ohella pelasti työläiset raskaimmalta ruumiilliselta työltä. Lopulta maa saatiin kylvökuntoon. Kolme ja puoli pussillista siemenseosta nurmi-apila-niittykukat levitettiin alueelle. Tapsan reikäjyrä viimeisteli istutukset ja se oli siinä. Sadetta odotellessa – toista viikkoa meni poudan merkeissä, mutta lopulta sen verran vettäkin saatiin, että nurmikko ainakin sai kasvun alun.

   

Tästä lähdettiin – alue Jukan jäljiltä.

   

Konevoima.

   

Miesvoima.

   

Hyvää jälkeä syntyi.

Työkalut ja roskakuorma matkalla kohti lähtöpaikkaansa.

—- 7.6.2022 —-

Merkkaustöillä aloiteltiin

VAlot eivt tunnetusti pala ilman sähköä. Kausivalohankkeen osalta Porin kaupunki on lupautunut huolehtimaan tarvittavista sähköasennuksista niihin tolppiin, joihin valot asennetaan. Sillä tuo puute on korjattu ja Ahlaisten kyläyhdistykselle jää huiolekssen valojen hankinta, asennuskuntoon laittaminen ja lopulta paikalleen pano talvikauden alkaessa. Sopivat sijoituskohteet eli katuvalotolpat valtuutettiin valitsemaan parivaljakko Gröndahhl-Jaakkola, joka teki polkupyöräretken kylänraitilla. Nyt valaistavat tolpat on merkitty punaisella merkkilapulla ja lisäksi Porin kaupungille on lähetetty aluekarttaan merkittynä tolppien paikat. Sähköasennukset alkanevat alkusyksyllä. Toivotaan, että tolppamerkintöjä ei merkittävissä määrin vandalisoida kesän aikana; tähän mennessä yksi on jo jouduttu uusimaan. No – karttamerkinnät pelastavat asian joka tapauksessa.

   

Malmgårdin kulmilta aloitettiin ja Ahjolan eteen päädyttiin. Kymmenen valaistavaa tolppaa on valittu ja toimeksianto toteutettu.

 

 

—- 28.5.2022 —-

Hanke

Leader-rahoitusta oli jälleen haettavissa keväällä 2022. Ahlaisten kyläyhdistys valmisteli rahoitushakuun hankkeen, jolla mahdollistettiin kahden ajankohtaiseksi muodostuneen kehittämiskohteen toteuttaminen: kausivalojen määrän lisääminen ja kotiseutumakasiinin kunnostaminen. Rahoitushakemusta valmisteltiin kevään mittaan kiinteässä yhteistyössä Karhuseudun asiantuntijoiden kanssa ja myönteinen rahoituspäätös tuli ELY-keskukselta toukokuun puolen välin tietämillä. Rahoitus kattaa 70% kuluista, jotka on budjetoitu 10.937 EUR suuruiseksi. Loppu 30% kustannuksista on yhdistyksen omarahoitusta, josta kuitenkin 75% voi kattaa talkootyöllä. Talkootyön määräksi on arvioitu n. 250 tuntia, josta noin puolet voidaan kohdentaa hankerahoitukseen. Talkootyöllä on rahoituskokonaisuudessa suuri merkitys kahdessa mielessä: ensiksi se keventää yhdistyksen suoraa taloudellista rasitetta ihan mukavasti, toiseksi se toteuttaa hankkeelle asetettua yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen tavoitetta. Siispä – tervetuloa mukaan talkooporukkaan, tilaa on.

   

Hankkeen rahoitus on tullut Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman Leader-raohituksesta, jota alueellamme operoi Karhuseutu ry. Kiitokset Karhuseudun asiantuntijoille arvokkaasta valmisteluavusta hanketta paperille paketoitaessa ja sen rahoituspäätökseen viemisestä. Sitten itse hankkeen sisältöön.

Kausivalot: Ahlaisten kyläyhdistys uudisti kausivalot pari vuotta sitten edellisen Leader-hankkeen tuella. Uudistetut valot saivat hyvän vastaanoton, joskin keskustelua herätti niiden hajasijoitus välille Hakamäki – Kirkkoaukio. Sijoitteluun on historialliset syynsä, joita on ruodittu aiemman hankkeen blogikirjoittelussa (osa1; osa2). Keskustelu herätti kuitenkin idean lähteä selvittämään mahdollisuutta valojen määrän lisäämiseen. Alkuperäinen kunnianhimoinen tavoite oli saada jonkinlaisella säännöllisyyden asteella valaistuksi koko kylänraitti Paloheimontieltä Kirkkoaukiolle. Ongelmaksi tuli valotolppien omistus: väli Paloheimontie – Merikarvian rantatie on ELYn hallinnassa ja loppuosa kuluu Porin kaupungille. ELY on tehnyt kategorisen päätöksen, että tolppiin ei saa asentaa mitään lisäosia – tältä osin asia on loppuun käsitelty. Porin kaupungin suhtautuminen puolestaan oli asialle myötämielinen. Kaupunki lupasi tolpat valaistuskäyttöön ja jopa toteuttaa omalla kustannuksellaan tarvittavat sähköliitännät. Tästä kiitokset Porin kaupungille! Nyt hankinnan alla on puolisen tusinaa uusia valoja, jotka asennetaan säännöllisesti noin joka toiseen tolppaan Merikarvian rantatieltä Kirkkoaukiolle. Asennuskuntoon saattaminen toki vaatii jälleen pientä askartelua sovittimien ja kiinnikkeiden kanssa. Talkooporukassa on tilaa! Ensi joulunseutu on näillä odotuksilla entistä valoisampi.

Kotiseutumakasiini: Sandöntien alkupäässä sijaitseva, Malmgårdiin kuuluva makasiinirakennus on ollut 1990-luvulta alkaen Ahlaisten Kotiseutuyhdistyksen hallinnassa kotiseututyön tarpeita palvelevaan toimintaan. Kotiseutuyhdistyksen sulautuessa Ahlaisten Kyläyhdistykseen 2021 kesän tuntumassa siirtyi Kotiseutumakasiiniksi kutsutun rakennuksen hallinta Kyläyhdistykselle, muun Kotiseutuyhdistyksen maallisen mammonan myötä. Tässä yhteydessä vuokrasopimus omistajan kanssa uudistettiin ja siirrettiin Kyläyhdistyksen nimiin. Vuokrasopimuksen mukaan rakennuksesta ei makseta vuokraa, mutta yhdistys vastaa sen ja rakennuksen ympäristön kunnossapidosta (kuten entinenkin vuokraaja); kiitokset Inbergin perheelle myötämielisestä suhtautumisesta yhteiseen asiaan. Kunnossapidon velvoitteen ympärille rakentuu hankkeen toinen osa. Kotiseutuyhdistys on käyttänyt rakennusta erilaisten näyttelyiden ja tapahtumien kotina; näin jatkossakin tullaan toimimaan. Jo nyt rakennuksessa on erilaista museotasoista rekvisiittaa ”pysyväisnäyttelynä”. Jotta toiminta ylipäätään olisi mahdollista, rakennnuksen ympäristö ja itse rakennus vaatii pienimuotoista kunnostamista. Samoin sen tekninen varustus (sähköt, valaistus) vaatii päivittämistä. Rakennuksen käyttömahdollisuuksia on tarkoitus parantaa pienimuotoisilla kalustehankinnoilla. Piha-alueen kunnostus (raivaus, nurmikointi, sorastus) on jo aloitettu ja tavoitteena on saada se valmiiksi lähiviikkojen aikana. Seuraavaksi vuorossa on rakennuksen kuistin katon ja rappusten uusinta sekä ulkomaalaus. Sisätöitä tehdään, kun muilta kiireiltä ehditään ja tarvittavaa ammattiapua saadaan asennustöihin. Kesän lopussa on sitten inventaari: mitä saatiin aikaan ja mitä vielä pitää tehdä. Tavoite on kuitenkin saada rakennus hyötykäyttöön jo kuluvan kesäkauden aikana. Tähänkin hankkeeseen tarjolla on työtä ahkerille talkoolaisille.

Tätä blogikirjoittelua jatketaan raportoiden hankkeen etenemisestä – tarinoin ja kuvin. Hamaan hankkeen loppuun saakka. Jos ette jouda mukaan työporukoihin, niin seuratkaa hanketta täältä.