Porin kaupunki julkaisi muistionsa kaupungin palveluverkkouudistuksesta, jonka keskeisenä teemana on koulu- ja päiväkotiverkon kehittäminen – osana koulurakentaminen – sekä lasten sijoittelu verkostoon jääviin kouluihin ja päiväkoteihin.
Ahlaisten Kyläyhdistys ry toimii kylän yhteisten asioiden hyväksi ja on samalla yhteistyöelin Porin kaupungin, Karhuseudun ja paikallisten yhdistysten kanssa.
Palveluverkkoa suunniteltaessa Pori on jaettu kahdeksaan alueeseen: Ahlainen, Itä-Pori, Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Meri-Pori, Noormarkku ja Pohjois-Pori. Asukkaille on avattu kysely, joka on avoinna 20. tammikuuta saakka. Kyselyssä voi kertoa oman näkemyksensä oman alueen palveluista.
Äijäkerhon kokoontumiset jatkuvat kevätkaudella 2019 aiemman käytännön mukaisesti.
Perinteiset Ahlaisten joulumarkkinat pidetään lauantaina 8.12.2018 klo 9-14 Kylänrannassa ja Vanha-Putajalla (Nahkurinkuja 38).
Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään Vanha-Putajalla, Nahkurinkuja 38, keskiviikkona 31.10.2018 klo 19.00 alkaen.
Torikauppiaiden pyynnöstä syreenitori on avoinna lauantaina 20.10.2018 syyskauden päätöksen merkeissä. Torilla tapahtuu tavalliseen tapaan klo 9-13 ja se on myyjille ilmainen. Myyjät, asiakkat ja muut torivieraat, runsaslukuisesti tervetuloa. Siis, torilla tavataan, vielä tämän kerran vuonna 2018 – jos ei sitten loppuvuoteen keksitä vielä jotain uutta ja hauskaa. Seuraavan kerran kuitenkin viimeistään keväällä torikauden 2019 avajaisissa.
Keskustelutilaisuus teemalla ”Matalataajuinen ääni ja infraääni – Tuulivoima ja ympäristöterveys” pidetään Ahlaisten koululla lauantaina 8.9.2018 klo 14-17.
Vuoden 2018 ja järjestyksessä 34. Ahlaisten Äijä/Ämmä on Pekka Gröndahl.
Kisan tulokset muodostuivat seuraavanlaisiksi